Kärmeniemen Unta

♡♡  VH18-018-1832  :::  meriitit ♡♡

Olin jo pitkään halunnut saada ikioman Kärmisläisen, tai no olihan meillä toki Repo mutta ei sitä nyt ehdaksi Kärmisläiseksi voi millään mennä sanomaan, joten kun näin mattylla olevan superlupaavia varsoja myynnissä en aikaillut vaan laitoin ostotarjousta samantien yhdestä ruunikosta tammasta. Ja lopun voittekin varmaan arvata ja heinäkuussa 2017 meille saapuikin ihka ehta mamin oma tosi soma Kärmeniemen Unta!

Kärmeniemen Unta, alias Unia on ollut mamin lellimisen kohteena jo varsasta asti ja fiksuna kaverina tamma osaakin nykyään myöskin hyödyntää äitihahmonsa loputonta rakkautta ja lellimistä varsin taidokkaasti. Meidän pikku prinsessasta onkin ajan saatossa kasvanut oman arvonsa tunteva leidi, joka kieputtaa varomattomammat hoitajat sekä ratsastajat helposti pikkurillinsä ympärille omistajasta nyt puhumattakaan. Välillä siis tälle ihanuudellekin onkin vain pakko sanoa ei ja komentaa ellei tahdo täysin tanssia tamman oman pillin mukaan. Onneksi mikään jääräpää Unia ei ole vaan kun reippaasti sanotaan niin kyllä tamma jonkin aikaa uskookin - kunnes seuraavana päivänä kokeilee taas uudestaan. Varsinkin kiima-aikoina Unia mielellään heittäytyy hieman hankalaksi ja perustelee temppujaan kuninkaallisella asemallaan sekä loputtomalla kauneudellaan, eihän nyt hänen arvoisensa leidin tarvitse mitään tehdä jos ei huvita. Kiimoissa Uniaa ei todellakaan huvita tylsä kentän ympäri pyöriminen, mutta esteet onneksi maittavat aina joten silloin niitä tuleekin treenattua oikein urakalla.

Unia on kova kaveri laittamaan vanhempiaan ja nuorempiaan ruotuun niin tallissa, tarhassa kuin kisapaikoillakin eikä se siedä nenälle hyppiviä kilpakumppaneita jotka meinaavat viedä häneltä kuvitteellisen kuningattaren paikan. Nöyrien kavereiden kanssa Unia on hyvää pataa ja innostuu välillä riehumaankin niiden kanssa, mutta yhtään rohkeammat ja itse Unian kaltaiset kaverit eivät ole tamman mielestä sitten yhtään kivoja. Ihmisistä Unia pitää, lähinnä sen takia että ne antavat huomiota ja ruokaa, mutta aina kieltämässä olevat hoitajat ovat ihan mälsiä ja niille pitääkin sitten kiukutella takaisin aina kun vain on tilaisuus. Unia on herkkä pahoittamaan mielensä ja kuten kaikki tietävät ei naisia kannata turhaan suututtaa - ja sama pätee myös meidän ruunikon prinsessahelman kanssa. Käsiteltäessä Unia on suhteellisen helppo ja mukava kaveri, vaikka erityisesti talutettaessa välillä kaahaillaakin sinne minne mieli vie taluttajasta välittämättä. 

Hoitoputtena Unia on vaativa, mutta kuitenkin suhteellisen helppo mikäli hoitaja vain on yhtään perillä tamman päänemenoista. Sääntö yksi on ehdottomasti se, että ruoka-ajoista ei kannata tämän prinsessan kanssa myöhästyä. Kerran kun olet myöhässä muutaman minuutin verran niin Unia kyllä muistaa naamasi vielä muutaman viikonkin päästä näyttäen aina sitruunan hapattamaa turpaansa kun edes vilkaisetkaan siihen päin. Harjatessa Unia ei siedä yltiömäistä hoppuilua, mutta hidastelukaan ei ole kivaa joten tahdin pitää olla kunnossa. Tamman herkkää hipiää ei myöskään millä tahansa voimalla runnota, mutta kutittelu ei myöskään ole kauhean suositeltavaa. Kaviot Unia nostaa nätisti ilmaan ja antaa puhdistaa ne helposti, joten jotain positiivista tässäkin. Varusteita laitettaessa Unian korvat nousevat uteliaasti hörölle ja jalat alkavat käydä siihen tahtiin, että välillä meinaa olla vaikeaa perässä pysyä. Unia aina esittääkin, että työskentely ei häntä kiinnosta ollenkaan, mutta aina kuitenkin perimässä kulkeva työskentelytahto vie lopulta voiton jolloin Uniasta kuoriutuu varsin mukava, yhteistyöhaluinen ratsu.

Ratsastettaessa piste piste piste...

MAKEITA UNIA
15.07.2017, kirjoittanut kasvattaja

Mä olin tottunut siihen, että heräsin joka jumalan aamu tasan kello 5:08 kun paremman puoliskoni herätys pärähti soimaan. Olin tottunut siihen, että se hetken vielä torkutti lakanoiden välissä kädet tukevasti mun ympärillä, ja siihen, että se nousisi tismalleen 5:15 ja lähtisi keittämään kahvia.

Yleensä nukahdin kahvinkeittimen tasaiseen porinaan, huoletta: Tomi tekisi aamutallin ja tarkastaisi hevoset, ja lähtisi sitten töihin jättäen mun vastuulle vasta päivätallin. Tänään kuitenkin havahduin kun se mokoma ravisteli mun väsynyttä kroppaa hereillä aivan kuin talo olisi ollut tulessa.

“Siellä on taas varsa!” se kertoi ja tyrkytti kahvikuppia mun käsiin. Nousin istumaan silmiäni siristellen ja tartuin lämpimään mukiin kaksin käsin. “Unka on varsonut. Varmaan jo joskus alkuyöstä, ehkä jopa illalla! Se oli jo ihan kuiva ja jaloillaan.”

“Onko tamma?” mä kysyin ensimmäistä kertaa silmiäni kunnolla avaten. Tomi nyökkäsi: “Tosi nätti ruunikko. Vähän rotevampi rakenteeltaan, niinku Unkakin oli pienenä, ja jalat pitkät kuin mitkä.”

Kello oli 5:49 kun mä näin pikku-U:n ensimmäistä kertaa kesälaitumiemme lankojen takaa. Ja toden totta, siellä kaunis ruunikko seurasi ritariperhosen matkaa pitkin laidunta, aamu-usvan seassa tanssien. Se oli kuin unta.

Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan