Tervetuloa!

Hippaleikki perustettiin vuoden 2017 huhtikuussa ja siellä kasvatetaan pienimuotoisesti (krhm, ainakin toistaiseksi) yleispainotteisia suomenhevosia lajiin kuin lajiin. Esteitä ja koulua mennään mieluiten, mutta siinä ohella kierretään kenttäratsastusta ja valjakkoakin aina kun keretään. Tarinointi ja kissanristiäisten kiertäminen sekä pokaalien haaliminen kuuluvat kaikki myös meidän tallin toimintaamme siinä missä ruohonleikkurina toimiminen ja naapurin eläkeläisten kukkamaiden syöminenkin. Välillä me toki myös kysäistään kuvastimelta, että ken on meidän hevosista kaunehin ja ne kauneimmat laitetaan sitten kiertämään näyttelyitä ja pätevimmät kaunokaiset jopa laatuarvosteluja. Tavoitteenamme on tuoda virtuaalimaailmaan uusia ja persoonallisia suomenhevoslinjoja, sekä tietenkin myös hamstrata niitä muiden kanssaharrastajien kivoja kasvatteja talliin pyörimään ja arkea värittämään.  Silloin tällöin myös meidän suomiputet saavat ihania ja sokerisen söpöjä Hippaleikkivauvoja joita myös varsoiksi joissain piireissä kutsutaan. Yleensä ne ovat niin suloisia, että ei niistä tohdi luopua ja ne jäävätkin talliin kasvamaan hurjiksi Hippaleikkiläisiksi. Joskus jokunen Hippaleikkiläisvauva lähtee kuitenkin suurta maailmaa kiertämään ja näyttämään mistä ovat Hipanleikkijät tehty!

Hippalaisten pääjehuna toimii Eenu Hurmola (Eenu vrl-13600) ja oikein pätevänä monitoimikäsityöläispoikana = palvelijana Teemu Hurmola. Yhteyden tallin pitäjiin saat sähköpostilla Eenulle taikka sitten Keskusta-foorumilla chatissa nimimerkille Eenu.



Etusivun kuvasta iso kiitos Ransu.kuvat.fi