Huvitutin Ruttuvaari

♡♡  VH00-018-0000  :::  ei vielä meriittejä ♡♡

Lempinimi "Ruttu"
Rotu ja sukupuoli Suomenhevosori, 155cm
Syntymäpäivä ja väri 09.04.2017, rautias
Painotuslaji Estepainotus
Koulutustaso 110cm
Kasvattaja Huvitutti
Omistaja Hippaleikki, Eenu (vrl-13600)



Huvitutin Ruttuvaarin saapuessa meille vasta vieroitettuna rääpäleenä odotin siitä isänsä Mersun kaltaista lempeää ja rauhallista hevosta vaikka varsan emä osasikin joskus olla hieman rasittavampi tapaus. Näin ei kuitenkaan käynyt meidän Rutun kanssa ja orista kasvoikin kaikkea muita kuin ruttuinen papparainen. Tai onhan se toki välillä varsin ruttuinen mikäli otsarypyt lasketaan kun ori ei saa tahtoansa läpi, mutta hitaan papparaisen voit unohtaa. Rutusta löydätkin sitä niin kutsuttua tulisuutta, itsepäisyyttä ja kunnon kiukkupeppuilua kun asiat eivät tanssi hänen pillinsä mukaan. Maastakäsin Ruttu osaakin olla hyvin rasittavan puoleinen kaveri kaikenmaailman kotkotuksineen. Ei se kaikkien onneksi kuitenkana potki, pure tai tallo varpaita, mutta hyörii ja kiukuttelee sitäkin enemmän. Erityisesti talutettaessa Ruttu osaa olla varsinainen maanvaiva kun se kiilailee hoitajiaan kumoon, spurttailee sen minkä kerkiää ja mukamas kauhistelee jokaista asiaa mikä ei ole entisellä paikallaan jolloin Ruttu saa hyvän tekosyyn painella menemään täysin oman tahtonsa mukaan taluttajasta välittämättä. Muut hevoset eivät kuulu Rutun lemppareihin, etenkään toiset orit jotka yrittävät olla yhtä komeita kuin meidän Ruttu, kisapaikoillakin muut hevoset tuottavat välillä ongelmia vaikka käsihevosalueella se antaakin niiden olla varsin rauhassa sen enempää riitaa haastamatta. Kotona ori saakin sitten tarhailla yksin täysin omassa rauhassaan jolloin muiden rumat kasvot eivät ole hänen tarhailuaan häiritsemässä, laitumilla Ruttu sietää seurakseen muutaman naapurin puolikuolleen ruunan rupsukan, joten siellä sen ei sentään ihan yksin tarvitse laiduntaa.

Siinä missä muut meidän hevoset pääasiassa kisaavat esteitä, koulua ja kenttää niin Rutulle tällainen jaottelu ei sopinutkaan. Nimittäin koulupuoli tökkii orin kanssa melkomoisesti, sillä sitä ei voisi pätkän vertaa kiinnostaa joku kentän edes takas meneminen jossa pitäisi tehdä kaikki asiat jotenkin tosi tyylikkäästi ja tarkasti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita pitää Rutun mielestä olla ja hyppääminen onkin meidän rautiaan oripojan juttu. Ja pakko myöntää, että esteratsun homman meidän ainainen kiukkupeppu kyllä osaa varsin moitteettomasti. Toki se vauhti meinaa välillä karata ylinopeuden puolelle, mutta kuka nyt niitä tylsiä nopeusrajoituksia jaksaa katsoakaan. Rutulla on varsin erinomainen tekniikka, se on rohkea ja taipuisa eikä huonommatkaan tievalinnat tai lähestymiset tuota ongelmia. Myöskään ratasuunnittelijan ylimääräinen mielikuvitus ei oria häiritse vaikka kotona välillä loikitaan sivuille jo pelkästä valmentajan keltaisesta sadetakista. Ruttu ei sinänsä ole mikään kauhean vaikea ratsastettava itse kisatilanteissa, mutta alkuverryttelyt ovat sitäkin tuskaisempia. Rutun mielestä kun kaikki muut verryttelyalueen hevoset ovan ihan hanurista ja koko ajan tiellä tai muuten vaan häiritsevät häntä joten Rutun mielestä jokaiselle pitäisi järjestää yksityiset verryttelyalueet. Tai mikä parasta niin muut kaakit voisivat pysytellä visusti kotonaan jolloin Ruttu saisi kaikkien huomion itselleen eikä olisi keltanokkia sähläämässä ympärillä. Tällainen ei yleensä kuitenkaan onnistu, joten Ruttu heittääkin takapuoltansa koko verryttelyiden ajan ja yrittää näykkäistä jokaista kanssakilpailijaraukkaa mikäli se erehtyy tulemaan liian lähelle. Pahimpia ruuhkia ja tukkoisimpia nurkkia kannattaakin vältellä kisa-alueilla tosissaan ja häntään laittaa punainen rusetti jolloin muut tajuavat pitää edes pientä etäisyyttä.

Hoidettaessa Ruttu ei todellakaan ole sieltä mukavimmasta päästä, sillä ori tuppaa kiukuttelemaan kaksneljäseiska jokaisesta mahdollisesta asiasta. Milloin hoitajan kasvot eivät häntä miellytä, vaatteet ovat ruman väriset, harjat ihan hanurista, sisäilma huonosta pienelle hevoselle tai kenties ruoka myöhässä mikä on varsin klassinen, mutta kohtalokas virhe mikäli orin kanssa pitäisi jotain touhuta vielä ruuan jälkeenkin. Ruttu osaakin olla varsin pitkävihainen ja siinä onkin nimensä mukaisesti eläkeläisen vikaa - aina on pakko valittaa kaikesta mikä ei toimi. Hoitotoimenpiteissä kannattaa olla varsin sutjakka sekä varovainen vaikka onneksi Ruttu ei kuitenkaan ihmisiä väkivalloin kohtele, mitä nyt saattaa vähän tuuppaista tai hangoitella vastaan. Varusteet Rutulle saa varsin helposti päälle, jotain positiivista siis on siinäkin, vaikka välillä se hieman yrittääkin pullistella. Traileriin Ruttu köpsöttelee namien perässä ilman ongelmia, mutta tulee vähemmän nätisti sieltä perille päästyä pois hirveällä ryminällä ja kiljumisen säestämänä tietenkin. Matkustettaessa Ruttu kolistelee aina välillä vauhdin hiljentyessä sekä yrittää pistää matkustuskumppaninsa päiviltä mikäli sellainen tilaisuus on hänelle jätetty, joten Ruttu lastataankin vain yksin tai niin ettei se näe tai pääse käsiksi tovereihinsa.


Sukutaulu

i. Huvin Meritähti ii. Kesän Pölypoika iii. Kevään Viipperä
iie. Vilkkeen Vipinä
ie. Viiman Melda iei. Manueli
iee. Viiman Keisha
e. Huvitutin Vilijonkka
ei. Tähdenlennon Aarre eii. Kingin Kaappaus
eie. Anjan Tulisielu
ee. Vilijaana eei. Anton
eee. Vedenneito


Kisakalenteri

ESTERATSASTUS

24-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

03.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 1/30
05.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 4/30
07.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 4/30
17.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 4/30
18.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 2/30
20.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 1/30
03.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 1/30
08.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 5/30
11.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 2/30
13.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 4/30
21.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 3/30
25.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 3/30
27.09.2017 ERJ Zuruck, 110cm, 5/30
13.11.2017 ERJ Teilikorpi, 110cm, 3/40
17.11.2017 ERJ Teilikorpi, 110cm, 2/40
01.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 6/40
03.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 2/40
05.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 5/40
06.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 6/40
06.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 3/40
08.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 2/40
14.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 5/40
15.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 5/40
20.12.2017 ERJ Turmeltaja, 100cm, 5/40


Tekstit © Eenu, ellei toisin mainita

Kuvat © VRL-04373