HUVIN PUMBAA alias PUMBA

Shetlanninponiori, s. 15.01.2017

Punarautias, 106cm

Valjakko- + koulupainotus ko: heC Noviisi

VH00-018-0000 - SPC-ooo-oooo

 

Pumban kasvattaja on Huvitus, Sorel

Pumban omistaja on Hippaleikki, Eenu vrl-13600

 

KTK-kelpoinen

Tähtää laatuarvosteluihin, ei vielä palkintoja



Pumba on kuin ilmetty isänsä ja sillekin on vuosien varrella päässyt kertymään muutamia ylimääräisiä liika-kiloja, koska rautias poniori syö kirjaimellisesti mitä tahansa. Jos sille ei ruokaa ole koko ajan tunkemassa turvan eteen niin Pumballe kelpaavat myös kaikenlaiset takin helmat, hiukset, muiden hevosten harjat sekä niin omat kuin muidenkin loimet - oikeastaan kaikki minkä ori vain turpansa eteen keksii ottaakkaan. Sormiakin Pumba on muutamaan kertaan maistellut, vaikka ei se mitään varsinaista näykkijätyyppiä kaikkien onneksi olekaan. Pyöreistä kurveistaan huolimatta Pumba on kuitenkin varsin vauhdikas tapaus joka ei turhia himmaile tai jarruttele vaan painaa menemään sitä vauhtia mitä mahaltaan vain pääsee. Käsiteltävänä Pumba on ihan peruskiltti tapaus jota hoitamaan voi pienellä varauksella laittaa myös vähän nuorempiakin ponityttöjä. Välillä Pumba saattaa hieman pelleillä ja esiintyä uuden tuttavuuden kanssa, mutta kun joku aikuinen sille kerran terävästi karjaisee, että "nyt poniperkele alappas käyttäytyä" niin Pumba on taas nöyrää poikaa sen jälkeen. Muiden kaviojalkaisten kanssa raudikko tulee toimeen paremmin kuin hyvin, vaikka välillä pientä kinaa saattaakin olla orien kesken Pumban havitellessa kuuta taivaalta eli toisin sanoen lauman johtajan paikkaa mitä sille eivät isommat pojat vielä ole suoneet.

Kuten jo mainitsinkin on Pumba hoidettaessa ja käsiteltäessä sellainen peruskiltti poni, joka kuitenkin aina välillä vähän pelleilee ja kokeilee rajojaan mutta lopettaa kuitenkin käskettäessä. Ori on välillä hieman levoton hoitoponi joka ei aina malttaisi keskittyä paikallaan seisomiseen, mutta kun hieman syömistä tunkee turvan eteen malttaa Pumba seistä nätisti paikoillaan aina niin kauan kuin syömistä riittää. Pumba on melko herkkähipiäinen ja siksi se nauttiikin rauhallisista, mutta varmoista otteista koska liian hellät saavat sen kutiamaan ja turhan nopeat taas hermostumaan. Kaikki mahdolliset toimenpiteet Pumba antaa tehdä todella kiltisti ja kaviotkin nousevat helposti eikä ori yritä pamauttaa niitä kesken kaiken maahan tai talloa varpaille. Oikeastaan ainoa mahdollinen ongelma Pumbaa käsiteltäessä on lastaaminen, mistä ponipoika ei tykkää sitten yhtään. Kuitenkin kaverin kanssa ja tarpeeksi hyvillä herkuilla lahjottaessa Pumba suostuu astelemaan trailerin kyytiin näyttäen kuitenkin kaikille osapuolille nyrpeää ja tyytymätöntä naamaansa jottei hänen mielipiteensä tuohon tyhmään kapistukseen astumisesta vain jää kenellekään epäselväksi. Eläinlääkärillä ja kengittäjällä Pumba on reipas oma itsensä, joka kuitenkin suhtautuu toiseen osapuoleen kunnioituksella eikä viitsi edes mitään pelleilyjä aloittaa. Kisapaikoilla se on kylmäjärkinen maantallaaja joka ei häiriinny suuremmastakaan hälinästä tai kiireisestä aikataulusta.

Ratsuna Pumba on vauhdikas ja energinen joka helposti lähtee kaahottelemaan omille teilleen jos sille vahingossa vain sellaisen tilaisuuden antaa. Pieni koko ja pyöreä olemus saattaa herkästi hämätä sillä orista kyllä löytyy vauhtia ja räjähtävyyttä eikä se taidoissakaan jää juurikaan muita jälkeen. Pumba onkin perinyt vanhemmiltaan erinomaiset kärryponitaidot sekä jostain kumman syystä ori on myös osoittautunut varsin päteväksi kouluputeksi. Kärryjen edessä Pumba tahtoisi välillä mennä hieman ylinopeuden puolelle ja sellainen tyylitelty olemus ja tarkkuus jäädä hieman taka-alalle, mutta silti kisoja kierretään kuitenkin suhteellisen hyvällä menestyksellä ja Pumba nauttiikin täysillä työnteosta sekä erityisesti kisatilanteista jolloin se pistääkin aina parastaan. Kouluratoja mentäessä huolelliset verryttelyt ovat a ja o hyvää suoritusta haettaessa, sillä Pumban kanssa täytyy päästä sellaiseen sopivaan zen-tilaan jossa ori malttaa keskittyä ja kuunnella ratsastajaansa eikä sooloilla omiaan. Ravityöskentely kuuluu Pumban bravuureihin ja siinä se jaksaakin aina kerta toisensa jälkeen hurmata tuomarit puoleensa. Esteitä mentäessä orin vauhti meinaa välillä kiihtyä liian kovaksikin ja jostain kumman syystä maha ottaa aina esteisiin kiinni joten siksi olemmekin pysyttäytyneet kärry- ja koulukiemuroiden parissa. Maastossa Pumba kaahailee menemään nauttien vauhdin hurmasta ja kiitää niin kovaa kuin pienillä jaloillaan vain pääsee muiden isompien ratsukoiden perässä.


i. Pekoniruhtinas
rt 105cm, KTK-II
ii. Mustikkaruhtinas iii. Kuhalan Ruhtinas
iie. Blueberry Black
ie. Norrbys Frida iei. Norrbys Ken
iee. Norrbys Fanny
e. VIR MVA Ch Amber Claudine
rt 104cm, KTK-II VVJ-I YLA2 SHLA-I
ei. Grison Claire eii. Stuart Kingdom
eie. Chitane's Dio
ee. Cyron Ardinelia eei. White Thimes
eee. Your Lovescore

ei. Grison Claire: Musta isohko poni, jonka luonne ei kaikkia miellyttänyt. Vahvan oriluonteen omaava Claire ei ollut helppo käsitellä tai hoitaa. Ratsuna vauhdikas ja välillä kunnon juntti kiukuttelija. Valjakkoponina monipuolinen ja taitava. Notkeus ja loistava arviointikyky oli varmasti tämän ponin valtti. Grison Claire menestyi erinomaisesti näyttelykehissä, joissa ponia kierrätettiin ympäri eurooppaa. Muotovalio titteli, kantakirjan II-palkinto ja muut meriitit sai tammojen omistajat liikkeelle. Clairella on perillisiä ympäri maailmaa yli kahdeksankymmentä kappaletta.

 

eii. Stuart Kingdom: Pienellä shetlanninponia kasvattavalla tallilla ikänsä asunut Stuart, on herttainen mutta oikukas luontokappale. Kotitilalla poni käyttäytyy kuin teinipoika, joka hyppii pystyyn, näykkii ja karkailee tilaisuuden saatuaan. Kilpailutilanteissa ori esittää todellista herrasmiestä. Stuartilla ei paljon ole kilpailtu. Pääasiassa toiminut tilalla harrasteponina, jota on kierrätetty näyttelyissä valtavia määriä. Vuoden 2004 briteissä palkittu jalostusori upeilla pisteillä, on saanut jälkeläismäärän kipuamaan yli pariinsataan! Stuartilla on ajettu myös valjakkoajoa sekä leikkimielisissä ponilähdöissä raveissa.

 

eie. Chitane's Dio: Pörheä poni menevällä luonteella. Tallissaan tunnettu kahlekuningatar, joka karkaili melkein viikottain vaikka tallin henkilökunta yritti mitä kikkoja saada poni pidettyä tarhassaan. Chitane's Dion touhuista sai todella vapautuneen ponin näkemyksen. Iloinen ja eloisa, pelkäämätön ja aina valmis oppimaan uutta. Chitane's Dio kilpaili esteillä, koulussa, valjakkoajossa sekä huvitteluna poniagilityssä. Pari erikoista temppuakin tammalle on saatu opetettua. Chitane's Dio jätti neljä jälkeläistä, joista yksi menestyi huippu valjakkoponiksi ja halutuksi jalostusoriksi.

 

e. Cyron Ardinelia: Englannissa siitosponin virkaa ylläpitävä Ardinelia on luonteeltaan symppis ja rento tamma, joka on tehnyt upeaa työtä myös aloittelevien ratsastajan alkujen kanssa. Tamma syntyi Englannissa, jossa kilpailu-ura saatiin mallikkaasti vauhtiin. Ardinelialla on kilpailtu pääasiassa valjakkoajoa mutta myös esteitä ja koulua enemmän harrastepohjalla. Vaativissa luokissa kilpaillut Ardinelia oli nopea reagoimaan, tempoikas ja tasainen ajettava. Ardinelialta löytyy jo kuusi jälkeläistä, joista kaikki ovat perineet emältään rauhallisen luonteen ja näyttävän rakenteen. Ardenelia on kantakirjattu toiselle palkinnolle. Näyttelyissä tammaa on kierrätetty jonkin verran, mutta ei tarpeeksi saavuttaakseen muotovalio titteliä, vaikka siihen olisi loistavat mahdollisuudet. Nykyään jo kaksikymmentäseitsemän vuotias eläkemamma nauttii olostaan nuorten ponien johtajatamma asemassa.

 

ei. White Thimes: Norjassa alunperin kasvatettu ori asuu tällä hetkellä Ruotsissa jalostusponina. Kantakirjasta ori saavutti huikean ensimmäisen palkinnon! Kilpailuissa oria on pyöritetty niin raveissa, valjakkoajossa, esteillä kuin koulussakin. Melkein voisi sanoa ettei kovin vakavalla mielellä, koska ponin omistajat keskittyivät enemmän näyttelyihin kuin oikeaan kilpailemiseen. Sijoituksia ropisi kyllä jokaisesta lajista. White Thimes on vielä pari kautta tarjolla jalostukseen ja jälkeläisiä on kertynyt huimat parisaataa kappaletta! White Thimes on kovapäinen ja temperamenttinen poni, jota käsittelee vain kokeneet ja määrätietoiset hoitajat. Ori on kuitenkin massava ja voimaa löytyy, joten kokemattomat ihmiset voisivat olla helisemässä tämän ponin kanssa.

 

ee. Your Lovescore: Tumma kaunotar lumosi kaikki tuuhealla kilometri kutreillaan. Näyttelykehissä tämä poni oli todella tuttu näky. Monet kadehtivat tamman upeaa ulkokuorta, eikä luonteessakaan juuri moitittavaa ole. Tamma tuli kaikkien kanssa toimeen ja kilpailutilanteet olivat samanlaisia kuin kotona ollessa, rauhallisia ja tyyniä. Your Lovescorella kilpailtiin vaativissa valjakkoajoluokissa hyvin menestyen. Jälkeläisiä tammalta löytyy neljä kappaletta, joista jokainen omaa upean ulkokuoren ja hyvän luonteen.

 

© Kasvattaja


Jälkeläiset

Pumba on rajoitetusti tarjolla jalostukseen 1-polvisille shetlanninponitammoille.

 

o/t. Varsan nimi (s. 00.00.0000) e. Emän nimi, om. Omistaja

o/t. Varsan nimi (s. 00.00.0000) e. Emän nimi, om. Omistaja

o/t. Varsan nimi (s. 00.00.0000) e. Emän nimi, om. Omistaja


Kisakalenteri

VALJAKKOAJO

0-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

10.07.2017 VVJ Mörkövaara, noviisi, 2/30

15.07.2017 VVJ Mörkövaara, noviisi, 5/30

19.07.2017 VVJ Mörkövaara, noviisi, 5/30

19.07.2017 VVJ Mörkövaara, noviisi, 4/30

22.07.2017 VVJ Mörkövaara, noviisi, 4/30

23.07.2017 VVJ Mörkövaara, noviisi, 5/30

KOULURATSASTUS

0-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

03.08.2017 KRJ Kärmeniemi, heC, 7/50


Päiväkirjamerkinnät  ja valmennukset

PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
27.06.2017, 200-sanaa - Lea M.

Olin kerrankin ajoissa Charles de Gaullen lentokentällä. Boarding Helsingin koneeseen oli jo alkanut portille D52 saapuessani. Ehdin silti hyvin koneeseen eikä minun oikeastaan tarvinut jonottaa. Olisin Suomessa osan seuraavasta viikosta Hippaleikki-nimisellä tallilla. Se oli aika lähellä Overloadia, joten asuisin omalla tallillani ja ajelisin muutamana aamuna Hippaleikkiin. Lentoni oli aikainen ja olin perillä kohteessani jo aamupäivästä. Overloadista ajoin Hippaleikkiin. Aluksi tutustuimme Eenun kanssa talliin ja pintapuolisesti kävimme kurkkimassa tulevia hoidokkejani, jotta löytäisin ne tallista tai tarhasta. Suomi näytti kerrankin parhaita puoliaan, sillä aurinko paistoi kirkkaalla taivaalla.

Ensimmäinen supersuloinen hoidokkini oli shetlanninponiori Pumba, joka minun piti varustaa talutusratsastukseen, jonka tallin väki oli myöhemmin järjestämässä. Pumba oli jo haettu talliin käytävälle ja tallityttö oli tuonut minulle sen varusteet. Aloin harjaamaan pikkuruista ponia sen melkein nukkuessa paikallaan. Voi hyvänen aika kun nämä on suloisia! Omaa shetlanninponia minulla ei vielä millään tallilla ollutkaan, joten kävin näitä hoitamassa minkä ehdin. Pumba ihmetteli kyllä vähän minua, sillä olin selvästi uusi yksilö sille. Rohkeasti se onneksi oli ja käyttäytyi, joten siitä pisteitä tälle orille. Kun Pumba oli harjattu, oli vuorossa satulan ja suitsien laitto. Hieman pulleahko poni yritti ehkä vähän huomaamattomasti pistää vastaan satulavyön kanssa, mutta yhteistuumin siitäkin selvittiin. Kun Pumba oli valmis, talutin sen vielä kentälle, jossa se oli valmis talutusratsastukseen.

Tekstit © Eenu, ellei toisin mainita

Kuvat © Hippos, Pirje Paananen