Käärmejumala

♡♡  VH17-018-1254  :::  KTK-III ♡♡

Lempinimi "Kärtty"
Rotu ja sukupuoli Suomenhevosori, 156cm
Syntymäpäivä ja väri 10.01.2017, musta
Painotuslaji Yleispainotus
Koulutustaso vaativa B, 110cm, CIC1
Kärtyn kasvattaja Perttu Okarinen
Kärtyn omistaja Hippaleikki, Eenu (vrl-13600)


Kärtty on vähän kärtty niin nimensä kuin luonteensakin puolesta. Komea musta ori onkin ottanut virallisen nimen välillä hieman liiankin tosissaan ja käärmeiden sijasta Kärtty tuntuukin pomottelevan kaikkia muita mahdollisia aina ihmisistä ja hevosista esineisiin jotka ovat hänen tiellään. Persoonaa orista löytyy vaikka muille jakaa, mutta hyväntuulista kilttiä ruunanrupsukkaa et tule siitä ikinä löytämään. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa ja hieman hankalasta luonteestaan huolimatta potentiaalia mustasta oripojasta löytyy vaikka ja mihin kunhan ratsastaja onnistuu ensin taltuttamaan Kärtyn "emmähaluu" ja "eikiinnosta" vaiheet. Mikään helppoo hevonen Kärtty ei ole vaan se vaatii lujahermoisen ja itsevarman käsittelijän joka ei anna orin nousta niskan päälle. Pomon paikkaa ori onkin alkunsa uusien tuttavuuksien kanssa testailemassa jatkuvasti ja vanhojen kavereidenkin kanssa sitä pitää aina välillä kokeilla, mutta tähän mennessä ori on aina joutunut tyytymään kakkospaikkaansa. Meidän tallin hevoslaumasta Kärtty on kyllä ehdottomasti se the Boss isolla Beellä kirjoitettuna ja sen kanssa samaan tarhaan voikin pistää vain harvat todella lupsakat ruunat jotka ori jättää rauhaan niiden hyväksyessä automaattisesti Kärtyn johtajan paikalle.

Kuten jo vähän pohjustinkin on Kärtty ratsuna varsin hitaasti syttyvää sorttia ja sen kanssa saakin aina joka kerta käydä samat temppuilut läpi. Milloin oria ei huvita tai suoraan sanottuna vain kiinnosta töiden tekeminen tai kaikki on ihan takapuolesta. Ori protestoikin heittämällä takapäätään ja loikkimalla sivuille, mutta alkuvalituksien jälkeen oripoika kuitenkin ryhdistäytyy ja työnteko alkaa maistumaan. Kärtyn kanssa hypätään helposti 110cm esteitä ja kouluakin ori taitaa vaativa B tasoisesti ja maastoesteitä kiidetään ylinopeutta sellaisella tahdilla, että peltikamerat eivät kerkiäisi mitään muuta tekemään kuin välkkymään mustan Käärmejumalan kiitäessä ohitse. Maasto-osuuksilla Kärtty ei siis todellakaan himmaile vaan painaa menemään sata lasissa ratsastajan epäonnisista jarrutusyrityksistä huolimatta. Kärtty on kuitenkin hyvin varmajalkainen maastoratsu joka ei kompastele tai turhia horjahtele epätasaisemmassakaan maastossa. Sen kyydissä on ihan mukavaa istua silloin kun vauhti pysyy nopeusrajoituksien sisällä, sillä orin askellajit ovat mukavan pehmeitä ja eteenpäinvieviä. Valitettavasti pehmedestä eivät kuitenkaan ratsastajan hauikset pääse nauttimaan, sillä kiukutellessaan ori painaa kädelle ja on muutenkin todella raskas ratsastaa. Niinä harvoina hyvinä päivinään se on kuitenkin omalla moottorilla kulkeva ylväs putte jonka liidokkaat askellajit sekä komea ulkonäkö ovat silmiä hivelevää katseltavaa.

 

Maailmassa olisi kaikki hyvin jos Kärtyllä olisi aina hyvä päivä ja jos sen hoitamisen voisi kerta toisensa jälkeen jättää jonkun muun hommaksi. Valitettavasti kyseinen ajattelutapa on varsin idealistista ja optimistista toiveajattelua mikä tuskin koskaan tulee toteutumaan. Kärtty nimittäin nimensä mukaisesti on kovin usein hieman kärttyisellä tuulella ja piru vie kun sitä pitää myös hoitaa joka päivä. Milloin mikäkin asia on ihan takapuolesta, harjat ovat liian kovia tai vuorostaan pehmeitä, hoitajan naama on hirveän ruma, takki tyhmän värinen, ruoka on myöhässä tai on muuten vain pahaa tai kenties naapurikarsinan asukki häiritsee Kärtyn kauneusunia. Kiukkukohtaukset, itkupotkuraivarit, hammasrivitatuoinnit ja mustelmat ovat tuttua kauraa tämän orin kanssa touhutessa. Se hoidetaankin sidottuna käytävälle eikä orin hoitajaksi lasketa ihan ketä tahansa turistia. Varusteet Kärtty antaa laittaa päälle ihan hyvin ja astelee se traileriinkin suhteellisen nätisti. Tarhasta ja laitumelta oria on välillä varsin vaikeaa saada pois, mutta onneksi ruualla ori on houkuteltavissa.


Sukutaulu

i. Kärmeslumo
evm
ii. Kärpäsmies iii. Kärpässieni
iie. Maalaistyttö
ie. Lumojatar iei. Ratamo
iee. Verilumous
e. Pilvijumala
evm
ei. Jumalanpoika eii. Taruolento
eie. Pikkulikka
ee. Pilvilammas eei. Rosvomieli
eee. Pilvenhattara

o. Hupilan Käärmeenlumooja, (e. Tuhkimotar) s. 07.07.2017, om. Penelopeia


Kisakalenteri

KOULURATSASTUS

28-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

20.05.2017 KRJ Hippaleikki, vaB, 2/18
20.05.2017 KRJ Hippaleikki, vaB, 1/18

23.07.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 2/30

13.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 3/30
14.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 5/30
16.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 2/30
16.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 3/30
17.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 4/30
20.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 4/30
20.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 3/30
22.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 1/30
22.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 4/30
24.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 5/30
26.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 3/30
28.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 5/30
30.07.2017 KRJ Ros Cirein, vaB, 5/30

04.07.2017 KRJ Ketola, vaB, 5/30
11.07.2017 KRJ Raatteen, vaB, 2/30
14.07.2017 KRJ Raatteen, vaB, 3/30
11.07.2017 KRJ Cadogan, vaB, 1/30
19.07.2017 KRJ Cadogan, vaB, 1/30
24.07.2017 KRJ Cadogan, vaB, 3/30
25.07.2017 KRJ Cadogan, vaB, 4/30
28.07.2017 KRJ Cadogan, vaB, 3/30
29.07.2017 KRJ Cadogan, vaB, 2/30

01.08.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 2/30

05.08.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 3/30

06.08.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 5/30

06.08.2017 KRJ Mörkövaara, vaB, 4/30

 

ESTERATSASTUS

0-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

12.07.2017 ERJ Mörkövaara, 110cm, 4/30

18.07.2017 ERJ Mörkövaara, 110cm, 4/30

25.07.2017 ERJ Mörkövaara, 110cm, 1/30

27.07.2017 ERJ Mörkövaara, 110cm, 4/30

28.07.2017 ERJ Mörkövaara, 110cm, 3/30

30.07.2017 ERJ Mörkövaara, 110cm, 1/30

04.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 1/30

10.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 4/30

16.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 4/30

17.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 5/30

19.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 1/30

20.08.2017 ERJ Turmeltaja, 110cm, 5/30

KENTTÄRATSASTUS

0-sijoitusta, 0-voittoa, 0-cupsijoitusta

01.07.2017 KERJ Hortensia, CIC1, 1/30
06.07.2017 KERJ Mörkövaara, CIC1, 4/22
19.07.2017 KERJ Mörkövaara, CIC1, 2/22
23.07.2017 KERJ Mörkövaara, CIC1, 3/22
27.07.2017 KERJ Kärmeniemi, CIC1, 4/30
30.07.2017 KERJ Ros Cirein, CIC1, 2/30
14.08.2017 KERJ Turmeltaja, CIC1, 1/30
01.08.2017 KERJ Vähäpelto, Helppo, 1/30
05.08.2017 KERJ Vähäpelto, Helppo, 2/30
08.08.2017 KERJ Vähäpelto, Helppo, 3/30
10.08.2017 KERJ Vähäpelto, Helppo, 5/30
12.08.2017 KERJ Vähäpelto, Helppo, 3/30
19.08.2017 KERJ Vähäpelto, Helppo, 4/30

21.06.2017 NJ Hortensia, t. Jannica, irto-SERT


Tekstit © Eenu, ellei toisin mainita

Rakennekuva © Hippos, Pirje Paananen

Ratsastuskuvat © Narien Vapaat